Käytkö positiivisella?

Rakastan hyviä keskusteluita. Aiheesta en ole yhtään niin nuuka, kunhan ihmiset keskustelevat toisiaan kunnioittaen ja toisiaan kuunnellen. Parhaat keskustelut osuvat eteen usein vahingossa, ennakoimattomasti ja varoittamatta.

Lasten kanssa keskustellessani huomaan virittäväni myös muut kuin kuuloaistini äärimmilleen, sillä lapset haastavat vastakeskustelijan usein kaikilla mahdollisilla tasoilla. Lapset ovat monessa asiassa paljon konkreettisempia kuin jo yhteiskunnan erilaiset muotit omaksuneet aikuiset. Päiväkodissa oli kivaa, koska pihalta löytyi mato, mutta keitossa oli liikaa porkkanoita. Toiselta voidaan myös kysyä suoraan miksi? Miksi tänään ei ole perjantai ja karkkipäivä? Lapset eivät kiertele tai yritä luovia omaa mielipidettä toisen tietoon sanomatta sitä suoraan. Puheenaiheen vaihto kesken lauseen on aina ihan ok. Ihmisellä on oikeus vaihtaa mielipidettään. Joskus se on jopa ihan terveellistä ja suotavaa.

Lapset ovat melko mutkattomia antaessaan palautetta. He joko pitävät tai eivät pidä asioista. Juttu on joko yäk tai ihan tosi kivaa. Neljävuotiaan tytön mielestä poikien leikit on usein tyhmiä, koska niissä tökitään. Kuinka moni aikuinen pystyy samanlaiseen palautteen antoon? En tykkää tekemästäsi asiasta, koska... Kuinka moni tuleekaan töksäyttäneeksi kumppanilleen iltaväsymyksessään, että taas täällä on tiskit koneessa ja roskapussi täynnä, eikä kukaan muu tee kotona ikinä mitään?

Puodilla käy monenikäisiä ihmisiä ja minulla on ollut kunnia tutustua moniin upeisiin persooniin tässä kaupungissa juuri asiakaspalvelun kautta. Aiemmin tällä viikolla puotiin putkahti ihana pariskunta ja sen keskustelun jälkeen jäin pohtimaan, millaisen kuvan ulkopuoliset ihmisestä saavat ja kuinka ristiriidassa se saattaa olla omien pään sisäisten keskustelujen kanssa. Jokainen meistä taistelee varmasti omien pikku-ukkojensa kanssa, kuka millaisistakin asioista. Pään sisäinen keskustelu on joskus lempeämmän sävyistä ja toisinaan kovinkin ruoskivaa.

En pidä itseäni kovinkaan ahkerana ihmisenä. Innostun asioista helposti ja tykkään touhuta samanhenkisten ihmisten kanssa. Torun itseäni kuitenkin päivittäin tekemättömistä töistä, koen huonommuutta myöhästelystä ja mollaan itseäni saamattomuudesta. Koen kuitenkin suurimman osan ajasta olevani positiivinen ja käyttäväni aikani mieluummin plussien kuin miinusten erittelyyn.

Keskustelessani muiden kanssa huomaan sulkeutuvani tilanteessa, jossa en saa muista peilipintaa positiivisen viestin eteenpäin viemiseen. Olen sairastanut masennusta vuosia enkä osaa tai edes halua märehtiä negatiivisessa tunnelmassa, ellei siihen ole todellista syytä. Kun on synkimpinä hetkinä tuijottanut valkoista seinää päiväkausia, ei halua tavallisessa arjessa käyttää juurikaan energiaa miinusmerkkisten asioiden pohtimiseen. Toiset kutsuvat sitä tosiasioiden välttelyksi. Itse haluan ajatella käyväni paremmin positiivisellä kuin negatiivisella bensiinillä. Kummalla sinä käyt?

Oletko onnellinen?

Blogi on jäänyt kuluneina kuukausina lapsipuolen asemaan. Elän kuulemma ruuhkavuosia, jolloin pitää ehtiä viemään lapset harrastuksiin, syödä pelkkää ekologista ja itse tehtyä kotiruokaa, harrastaa joogaa tai muuta yhteiskunnallisesti hyväksyttyä hitaamman elämän lajia, vaikka tunnille onkin aina kamala kiire.

Sain tänä aamuna herätä yksin tyhjässä talossa. Muistan, millainen ahdistus samanlaisesta tilanteesta nousi vielä 10 vuotta sitten. Ajattelin olevani vähemmän ihminen, en ollenkaan nainen ja mitätön persoona, koska lauantaina ei ollut lapsen futisharkkoja tai balettituntia. Olin vasta muuttanut nykyiseen kotikaupunkiini ja tunsin pitkästä aikaa olevani kotona. Halusin epätoivoisesti jakaa onnellisuuttani kaikille ymmärtämättä, että oman onneni mittari ei ole se, kuinka monelle olen ehtinyt tuntoni jakamaan.

Pihan poikki suihkuun hipsiessäni, mieleeni pälkähti päähän, olenko onnellinen? Mistä tulee nelikymppisen naisen onni? Jos kysyn vieressäni kulkevilta ihmisiltä, ovatko he onnellisia, mitä he vastaavat?

Ensimmäisenä mieleeni pujahti ajatus, että totta kai olen onnellinen, koska lapseni on terve ja hänellä on kaikki hyvin. Mutta voiko oma onnellisuuteni riippua toisesta ihmisestä? Tässä tapauksessa vielä kohtuullisen pienestä ja vähän hiekkateitä tarponeesta kaverista, jonka oma onni muodostuu siitä, että saa nukkua päiväkodissa päiväunet yläsängyssä vielä toisellakin viikolla kesäloman jälkeen. Onko reilua asettaa sellainen taakka niille pienille hartioille, jotka hädin tuskin jaksavat kannatella edelleenkin jättimäiseltä näyttävää päätä välissään?

Onnellisuus tuntuu minulla vatsassa. Ihan niin kuin jännitys, odotus tai kiire. Pää ehtii mukaan vasta paljon myöhemmin. Tänään aamulla huomasin olevani onnellinen hiljaisuudesta. Siitä, että kuulin radiosta juontajan äänen pinnistelemättä. Sain juoda kahvini rauhassa miettimättä välillä, onko liian hiljaista. Tuskailematta sitä, että on liian kova meteli tai huutelematta ohjeita hampaiden pesuun, pukemiseen ja unilelun valintaan.

Suihkusta pois käppäillessäni mietin, onko nelikymppinen jo liian kyyninen uskomaan täydelliseen onnellisuuteen. Kun töissä menee kivasti ja ihanat asiakkaat saavat hymyn huulille useamman kerran päivän aikana, kotona on todennäköisesti menossa melkein kahdeksas maailmansota atomipommeineen. Uhmaikäinen on juuri aamulla painanut pienet kätensä poskillesi ja muiskauttanut suukon keskelle huuliasi vannoen, ettei jätä sinua ikinä ja rakastaa sinua aina. Töihin mennessäsi pyörittelet kerääntyneitä laskuja ja mietit, miten ihmeessä näihin saadaan rahat tulevina viikkoina.

Onni tulee pienistä hetkistä. Huomaan, että olen keräillyt sirpaleita pitkin matkaa jo vuosia. Muistan tuntemattoman henkilön katseen rautakaupan parkkipaikalla, mikä sai hymyilemään koko päiväksi. Muistan ensimmäisenä kesänä poimitut vadelmat iltapalapuuroon oman talon pihamaalta. Minulle on tullut jo ikävä pienen tuhisevan nyytin tissittelyhetkiä, jolloin kaikki muu tuntui toisarvoiselta. Muistan, kuinka kouluun päästessäni soitin ensimmäisenä pappalle ja pyysin tapetointiapua uuden opiskelija-asunnon remontointiin.

Elämä on varjoa ja valoa

Joskus se kyyneliin tiristää

Silloin kun itkun kaulukset

Kurkkua kiristää

Elämä on sekoitus onnea

Ja surullisia vaiheita

Meil on täydellinen elämä

Täynnä laulun aiheita

Meil on täydellinen elämä

- Suvi Teräsniska