Asenne ratkaisee aina.

Tiedätkö sen kuristavan tunteen kurkussa, kun tekisi mieli päästää kaikesta irti? Jäädä odottamaan, mitä tapahtuu, jos et enää aamulla menekään töihin? Jos et hakisi lapsia päiväkodista, kävisi kaupassa, vaihtaisi välikausihousuja toppaversioihin ja muistaisi antaa aamulla vitamiininalleja jukurtin kanssa?

Syksy on mielenterveyspotilaalle usein rankkaa aikaa. Valon määrän väheneminen tuntuu kropassa ja päässä. Ylimääräistä tsemppausta kaipaa jopa päivittäisiin rutiineihin. Kun ajelin vuosikausia Kehien sisäpuolelle töihin, pimeä tuntui verhoavan kaiken käytettävissä olevan ajan. Aamulla oli pimeää, illalla oli pimeää, päivät betonikuutioissa olivat täynnä paperinpyörittelyä kalpeassa keinovalossa.

Yrittäjyyteen lähtiessä sain kuulla olevani rohkea. En osannut samaistua tuohon sanaan. Koin kyllä olevani ison haasteen edessä ja mielestäni ymmärsin riskit melko hyvin. Näin, miksi moni ei olisi ollut valmis samaan. Karkkila on pieni kaupunki ja pieni markkina. Töitä on tehtävä paljon ja suurella sydämellä. Aiemmin olin ollut työsuhteessa 7,5 tunnin työpäivällä tehden silti 8-15 tunnin päivittäisiä tunteja. Työpaikka oli 60km päässä, joten työpäivän päätteeksi istuin autossa tunnin hoidellen sekä sosiaalisia suhteita että toimistopäivän aikana rästiin jääneitä työpuheluita. Laskin, että tyttäreni työpäivät päiväkodissa kutistuisivat joka tapauksessa viikkotasolla useilla tunneilla.

Syyskuusta on muodostunut minulle mörkö. Vuosi sitten koin niin syvän aallonpohjan, etten halua vajota niin tummiin vesiin enää uudelleen. Tajusin, että olen parempi äiti, ystävä ja yrittäjä, kun muistan huolehtia myös itsestäni, enkä keskitä kaikkea energiaani muiden ihmisten auttamiseen. Joitakin vuosia sitten hautasin unelman lapsesta syyskuussa. Kyyneleet keskenmenon ja eron jälkeen hukkuivat sadepäivinä Ruuhilammen lenkkipolkuja tarpoessa, mutta jättivät tumman tunteen sydänalaan.

Kaupan alalla syyskuu ei ole niitä pirteimpiä kuukausia. Laskut tulevan juhlakauden tuotteista painavat päälle, mutta asiakkaiden mieltä painavat vielä kesän Visa-laskut eräpäivineen. En tiedä, milloin tilastollisesti tehdään eniten päätöksiä yrittäjyydestä luopumisesta, mutta voisin hyvin kuvitella, että näitä aikoina niille päätöksille olisi helppo löytää perusteluita.

Kun elämä tuntuu tahmealta, eivätkä omat tsemppiasetukset riitä löytämään päiviin positiivista virettä, suosittelen lämpimästi tukeutumaan toiseen ihmiseen. Niissä hetkissä kaksi kuuntelevaa korvaa ovat kultaakin arvokkaampia. Hetki kerrallaan taittuu myös syyskuu kohti Halloweenin valojuhlia, pikkujoulurientoja, joulujuhlan odotusta ja vuoden vaihdetta. Muistutetaan näitä odottaessa toisiamme siitä, että nyt se mitataan. Asenne ratkaisee. Aina.

Hullut vuodet

Tiedätkö sen tunteen, kun elämää taaksepäin kelatessa jäät miettimään, miten olet jostakin tilanteesta selvinnyt? Ruuhkavuodet, opiskeluajat, ensimmäiset erot  ja muut merkkipaalut ovat vilahtaneet kuvina mielessäni, kun olen syyskuussa osallistunut Loistava järjestys - kirjan Facebook-ryhmässä olevaan minimalismipeliin. Samalla, kun olen karsinut tavaroista elämästäni, olen mietittynyt omia valintojani eri elämäntilanteissa sekä elämäntilanteita itsessään.

Parikymppisenä opiskelijatyttönä tärkeiltä tuntuneet asiat saavat tänään punan nousemaan kasvoille. Onneksi olen luopunut niistä Seppälän alennusmyynneistä ostetuista nahkahousuista jo ajat sitten! Miten olenkaan ollut nuori ja naiivi? Toisaalta huomaan, että esimerkiksi Lapista ostamani poronluusta tehty kahvimitta on edelleen mielestäni yksi keittiön kauneimmista tarvikkeista eikä tulisi mieleenkään luopua pienestä punaisesta karvapäällysteisestä sydäntyynystä, jonka sain parhaalta ystävältäni eräänä rankkana keväisenä aamuna yli 15v sitten. Jotta elämässä on edes jotain pehmeää, olivat sanat, jotka saattelivat lahjaa.

 Opiskelin koko amk-tutkinnon vajaassa kahdessa vuodessa, tein samalla kolmea työtä ja seurustelin 300km päässä asuvan pojan kanssa. Näin 20v myöhemmin ajateltuna tahdissa ei ollut mitään järkeä, enkä juuri ehtinyt nauttia opiskeluajasta tai olemaan läsnä niissä hetkissä, jolloin ympärilläni oli paljon minulle tärkeitä ihmisiä. Suoritin elämää samalla rytmillä, mihin olin tottunut pienestä pitäen.

Olen ollut aina kova tyttö tekemään töitä. Olen suorittanut, hoitanut, järjestänyt ja tehnyt vähintään oman osani kokonaisuudesta. Vasta äidiksi tuleminen sai minut pohtimaan, millaisia arvoja haluan oikeasti säilöä sisälläni. Ovatko omat arvoni sellaiset, että niistä kelpaa kertoa jälkikasvulle pystypäin? Voinko puhtain sydämin sanoa, että näillä ajatuksilla tyttäreni elämästä tulee hyvää ja onnellista? Pitäisikö minun laittaa myös itseni loistavaan järjestykseen?

Tavaroiden joukosta on löytynyt paljon myös erilaisia lahjoja. Synttäreitä, tupaantuliaisia, kihlajaisia, häitä, nimipäiviä. Lahjoja on kertynyt ex-puolisoilta, sukulaisilta, ex-sukulaisilta, kavereilta ja sadoilta sellaisilta ihmisiltä, joita on ollut jo vuosia kategorisoida mihinkään laatikkoon. Mikä on ex-puolisoni ex-puolison ex-kaveri? Kuka on tyttö, jonka kaverini kutsui mukaan joukkoon kadulta, mutta ei enää puolen tunnin päästä tunnistanut koko tyyppiä? Onneksi ihmisiä ei tarvitse lokeroida, kuten tavaroita, joista koitan päästä minimalismipelin aikana eroon.

Harva lapsi, vanhempi tai jo mummoikään päässyt voi nykyään sanoa, että ympärillä on vain ydinperheitä. Uusperheistä on tullut uusi normi, joissa lapset, exät, kummit, mummit ja nyksät yrittävät löytää oman paikkansa mahdollisimman kivuttomasti. Oma uusperhearkeni on ollut alusta asti kaikkea muuta kuin ruusuntuoksuista. Mun, sun ja meidän lasten soluttautuminen samaan elämään on ollut kaikkea muuta kuin sujuvaa ja hyvässä yhteistyössä aikaansaatua. Eräs sosiaalityöntekijä luonnehti hienosti oman ja puolison lasten välisen eron vanhemman elämässä. Ajatus elämästä ilman puolison lapsia saattaa olla vaikea, mutta mahdollinen. Ajatus elämästä ilman omia lapsia on mahdoton. Miksi tässä kurahousujen ja matikanläksyjen täyttämässä hetkessä on niin vaikea muistaa, että lapsen tarve on aina yhtä aito ja rehellinen, oli vanhempi kuka tahansa?

Puolivälissä karsintamatkaani olen onnistunut hävittämään paljon turhaa tavaraa, deletoimaan päästäni energiaa vieviä ajatuksia ja myymään kirpparilla muutamia muille suurempaa iloa aiheuttavia juttuja. Mielenkiinnolla odotan, mitä saan aikaan, kun loppukuun suurinumeroisimmat päivät lähestyvät. Mistä löydän 29 karsittavaa juttua kuun viimeisellä viikolla? Päästä, sydämestä vai kaapeista?