Yskää, köhää, räkätautia!

Heippa!

Meillä on vieraillut viimeiset pari kuukautta jokaisen lapsiperheen kevätkaveri - lenssu. Se alkaa sillä, kun päiväkotilainen vaihtaa räkää parhaan kaverinsa kanssa kuralätäkössä ja samalla vetää lapparilla suuhun ruskeaa lumensekaista vettä. Jatkuu, kun koululainen kantaa kotiin omat pöpönsä, valittelee flunssaista oloaan, mutta auringon paistaessa ilman takkia tarkenee silti hyvin trampoliinilla. Jatkuu, jatkuu ja jatkuu, kunnes lopulta kaikki bakteerit alkavat kiertää kehää niin, että kun ensimmäinen on lopettanut aivastelunsa ja viimeinen vasta aloittanut räkimisen, niin ensimmäinenkin alkaa taas jo valittaa, että kurkkuun sattuu.

Toki meillä tämä kaikki alkoi oksennustaudilla, kuten kunnon lapsiperheessä kuuluukin. Tähän draaman kaareen kyllästynyt harvoin edes huomaa loppukohtausta, koska siinä vaiheessa jokainen näyttelijä alkaa olla aivan loppu koko show'hun. Jossain vaiheessa joku reagoi siihen, että nessujen kulutus on vähentynyt, inkivääriä ei kanneta kotiin enää kilotolkulla ja perheen pienin ei vaadi hunajaa montaa kertaa päivässä yskäkohtaukseen.

Miten sinä jaksat sairastelut ja pöpöajat? Meillä ei olla erityisen bakteerikammoisia, eikä nelivuotias ole vieläkään syönyt yhtään antibioottikuuria. Meillä sairastellaan ehkä pari kertaa vuodessa ja kauhulla luen niitä juttuja, joissa päiväkoti-ikäiselle on normaalia sairastaa kymmenkunta infektiosairautta vuodessa. Sehän on melkein kerran kuussa? Tyttöni mun söi liikkeelle lähdettyään takuulla enemmän koirannappuloita kuin vitamiineja ja tälläkin hetkellä hän jakaa näkkärinsä melko surutta pupun tai koiran kanssa. Kun pari viikkoa sitten tuli tarvetta antaa hänelle lääkärin määräämää kipulääkettä, tajusin sen menneen vanhaksi 2016.

Joidenkin mielestä olen varmasti melko huithapeli äiti. Muistan antaa tytölle talviaikaan D-vitamiinit suunnilleen joka päivä, koirat saavat meillä pussata naamalle enkä jaksanut vahtia konttausikäistä alvariinsa, kun hän hamuili kohti koirien vesikuppia. Ei meillä minusta ole sairasteltu juuri enempää kuin muissakaan lapsiperheissa, vaikka käsidesit ovat vanhentuneet kaappiin ja kipulääkkeet ovat kolmen vuoden takaa. Silti mulla menee hermo heti, kun joku pöpö iskee ja tunnen sympatiaa kaikkia niitä kohtaan, jotka sairastavat yhtään enempää.

Seurasin melko läheltä infektiosuojassa elävää syöpälasta, jonka elämänpiiri rajoittui kaikkien näiden pöpöjen takia kodin, sairaalan ja oman auton seinien sisäpuolelle. Näinä hetkinä olin entistä kiitollisempi omasta terveestä lapsestani ja tunsin välillä piston sydämessäni siitä, etten ole koskaan ollut erityisen tarkka pöpöistä. Pitäisikö minun olla tarkempi? En tarkoita, että voisin estää sillä lasta sairastumasta syöpään, mutta tunsin kiitollisuutta omasta hyvällä luonnollisella suojauksella varustetusta lapsestani ja toisaalta huonoa omatuntoa siitä, että kaikki eivät ole yhtä onnellisessa asemassa. Varsinkin kun kyseessä oli itselle rakas ja läheinen lapsi 😘

Kukat ja aurinko ovat ensimmäisiä merkkejä keväästä ainakin minulle. Odotan jo innolla maan sulamista ja ensimmäisiä elon merkkejä talven jälkeen. Jospa nämä pöpötkin alkaisivat saada tarpeekseen auringon valon lisääntyessä. Yö on ihan kohta päivää lyhyempi!

Heipparallaa! 😘