Yhdistyksiä, yhteisöllisyyttä, yhteiskunnallisuutta, yksilöllisyyttä?

Olen ollut aina sosiaalinen eläin. Kouluissa olen tunkenut nenäni kerhoihin ja juhlatoimikuntiin,. Uusissa asuinkunnissa olen kaivanut ensimmäisenä esille työväenopistojen esitteet ja työpaikoilta minut on aina bongannut järjestämässä tyky-päiviä tai vapaaehtoisia joululaulutilaisuuksia. Opiskeluaikoina Jyväskylässä kävin lehtiavustajakurssin ja kirjoittelin pikkujuttuja paikalliseen Tienooseen. Karkkilassa ensimmäinen muistoni on työväenopistosta, jossa pajunpunontakurssilla minua tuli tervehtimään iloisesti nainen, joka kertoi olevansa ystäväni äiti. Pääkaupunkiseudulle muutettuani, löysin itseni sisustuskurssilta, jossa tutustuin ihaniin ihmisiin ja Jyväskylässä tutustuin kadulla tyttöön, joka on kaverini edelleen. Kun päätin ryhtyä yrittäjäksi, minua peloteltiin eniten homman yksinäisyydellä. Nyt ei ympärillä olisi toimikuntia, kahvihuoneita, pikkujoulujärjestelyjä tai kymmeniä sisäisiä sähköpostilistoja, joihin minut automaattisesti liitettäisiin.

Kun kaupat edellisen yrittäjän kanssa varmistuivat, kävin kättelemässä kaikki lähellä olevien yritysten omistajat ja kerroin, mitä on lähitulevaisuudessa tapahtumassa. Ajattelin, että alan rakentaa omaa työyhteisöäni alueen muista yrittäjistä ja työntekijöistä. Kuten muissakin yrityksissä, toiset henkilöt ovat tulleet läheisimmiksi kuin toiset, ihmisiä on vaihtunut, uusia yrityksiä syntynyt ja joitain muuttanut toisiin toimitiloihin. Minulla on parin vuoden sisällä ollut useita merkonomiopiskelijoita työssäoppimassa sekä muutamia TET-oppilaita ihmettelemässä paikallisen yrittäjän arkea. Olen liittynyt paikalliseen yrittäjäjärjestöön, tehnyt yhteistyössä kursseja ja järjestänyt lasten tapahtumia. Yksinäisyyttä en ole osannut poimia osaksi yrittäjyyttä, vaikka monia muita tunteita olenkin läpikäynyt näiden kahden vuoden aikana.

Sunnuntaiaamuna kymmeneltä istuin Lohjan Pyhän Laurin kirkossa loppiaismessussa ja katselin katossa sekä seinissä olevia kauniita maalauksia. Minut valittiin kirkkovaltuustoon marraskuisissa vaaleissa ja olen paikasta sekä ylpeä että yllättynyt. En kampanjoinut vaalikoneen vastauksia enempää. Uskon tässä kuten monessa muussakin tekemisessä siihen, että tulokset puhuvat puolestaan. Huomasin tuona marraskuisena sunnuntaina, että äänestämässä oli käynyt joku muukin kuin minä ja äiti. Kiitos teille. Lupaan tehdä parhaani myös tässä yhteisössä.

Kun pääni kaipaa totaalinollausta kaivan esille tussit, teipit, tarrat, paperisilput ja kymmenet kalenterit. Alan saksia, liimata, teipata, piirtää ja pistää päiviä järjestykseen. 2017 keväällä löysin ilokseni Facebookista ryhmän, jossa on itseni kaltaisia kalentereihin höyrähtäneitä maanikoita. Sittemmin olen löytänyt myös muita ryhmiä ja oppinut harrastuksesta paljon uutta. Tutustunut lisää uusiin ihmisiin ja todennut, että maailma on myös tässä asiassa ihmeellinen paikka. Yhteisöjä ja yhteisöllisyyttä löytyy yli ikä-, sukupuoli- ja kilometrirajojen. Kun kiinnostuksen aiheet ovat yhteisiä, ei ole merkitystä, missä asut, mitä teet työksesi tai millainen on elämäntilanteesi.

Vuodenvaihde lienee itse kullekin aina jonkinlainen nollauspiste. Olen huomannut, että itse olen pohtinut vuoden 2019 alussa varsinkin yhteisöjä, joihin kuulun ja minkälainen yksilö saan niissä olla? Olenko kaikissa paikoissa oma itseni? Tarvitseeko minun olla joka paikassa samanlainen vai voinko pidättää oikeuden olla joka paikassa juuri siihen paikkaan sopiva minä? Mihin ryhmiin sinä kuulut tai mihin et haluaisi kuulua? Huomaatko, että haluaisit poistua jostain ryhmästä näin uuden vuoden aluksi?

Heipparallaa! 😘

PS.

Karkkilan Tienoo kävi ihmettelemässä kalenteriaskartelijoiden iltaa perjantaina 4.1.2019. Seuraava ilta Kertun Kellarissa on perjantaina 1.2.2019 😍